…"Tanssi jatkuu"…

Elwa Molin

huhtikuu 5, 2017 | Kommentit pois päältä artikkelissa Elwa Molin

Kunniajäsenemme

Elwa Molin

In Memoriam

23.5.1935 – 8.1.2017

Tanssikoulun ovi aelwankuvavautuu. Vastassa on kaunis nainen ja iloinen tervehdys.  Emme ehdi riisua edes kenkiämme, kun hän jo kysyy “miten voitte” tai ”miten meidän yhteinen lapsemme voi”? Tämä nainen on Elwa Molin, puuhanainen, joka halusi, että tanssikoulu on puhdas ja siisti kuin koti. Elwa välitti kaikista ja me kaikki olimme kuin hänen lapsiaan. Meille oppilaille ja lapsillemme Elwa oli koulun johtaja, baletin opettaja, ystävä ja tukija, joka kyseli kuulumiset, auttoi ja antoi ohjeita parhaansa mukaan. Hän opetti meille tanssin ohessa taidetta, historiaa ja ennen kaikkea omien kokemustensa kautta näkökulmia elämästä ja naiseudesta. –”Minä teen teistä kuulankestäviä mutta ei teidän silti tarvitse olla kuin miehet sillä naisellisuus on katoamassa, opetelkaa myös flirttailemaan”.

Huumorintajuinen opettajamme oli oikea lady, jota on vaikea sanoin kuvailla ja josta kaikilla kuitenkin on jokin mielipide. Tuskin kukaan meistä oppilaista tuntee toista yhtä valloittavaa ja mielenkiintoista persoonaa, kuin Elwa oli. Kaikki hänet tunteneet tiesivät, että hän oli vaativa opettaja, joka näki kaiken. Tuntui, että Elwalla oli silmät selässäkin ja väsyneenä ei tunnille tultu.

“Te voitte olla tylsiä ja minä nukahdan mutta muistakaa, että tylsyys on suurin synti maailmassa! Hengittäkää! Luokaa tarinaa kun tanssitte ja valitkaa omat prinssinne tuolta katsomosta, tuo tuolla verhoissa on minun prinssini”! Peilisalissa raikui aina nauru, mahdottomasti naurua.

“Olkaa iloisia, olette tanssimassa, kyllä te ehditte murehtia, kun tanssitunti loppuu!

Kunnioitimme häntä paljon ja yritimme tunneilla aina parhaamme ja se useimmiten riitti. Elwan omaa tanssimista oli myös kaunista katsoa. Hän hengitti musiikkia josta jatkui tanssi ja siitä syntyi taidetta, sitä hän yritti myös meille opettaa. Kyllä me paljon opimmekin ja oppiminen jatkuu edelleen, Elwan ohjeet mielessä.

Kiitos Elwa kaikesta, muistoista sekä yhteisistä vuosista, joita saimme sinun seurassasi tanssia.

Muisto tanssisalin kuningattaresta säilyy aina sydämissämme.

Kaipaamme sinua rakas Elwa,

Annukka, Elina, Emmi, Paula

 

  • Tanssitunnit


    « August 2019 »
    Mo Tu We Th Fr Sa Su
          1 2 3 4
    5 6 7 8 9 10 11
    12 13 14 15 16 17 18
    19 20 21 22 23 24 25
    26 27 28 29 30 31